Yksin asuvien hedelmöityshoitoja jatketaan

Hedelmöityshoidot yksin asuville naisille ja lesbopareille jatkuvat niillä viidellä lapsettomuusklinikalla, joilla niitä on aiemminkin tehty. Näin vakuuttaa Ava-klinikkaryhmän johtaja, dosentti Ralf Ashorn. Väestöliiton klinikat sen sijaan luopuivat niistä jo silloin, kun lakia käsiteltiin vielä eduskunnassa. Yliopistosairaaloissa ja keskussairaaloissa yksin asuvia ja lesbopareja ei ole hoidettu aiemminkaan.

Juristikansanedustaja Tuija Brax pitää täysin mielettömänä esitettyä ajatusta, että lesboparien tai yksin asuvien naisten hedelmöityshoidoista olisi luovuttava, vaikka lakia ei saatu aikaan. Niin kauan kun lakia ei ole, hoitoja ohjaa lääkärin etiikka.

Lakivaliokunnan enemmistön yllättäen keksimää, hoidot kriminalisoivaa versiota ei Braxin mukaan koskaan edes arvioitu perustuslakivaliokunnassa. Hän on myös vakuuttunut siitä, että sitä ei syrjivänä lakina olisi voitu siellä edes hyväksyä.

Brax uskoo, että tulevan eduskunnan moraali ja etiikka voi olla toisenlainen kuin nykyisen, vaikka puoluejakauma pysyisi samana. Tämän tyyppiset kysymykset eivät olleet juurikaan esillä ennen viime vaaleja.

"Tiukka laki johtaisi kohtuuttomuuksiin"

Tiukan, hoitojen antamisen kriminalisoivan lain pelätään johtavan kohtuuttomaan tilanteeseen.

-Kenellä olisi velvollisuus tarkastaa, että avopari asuu yhdessä, ihmettelee erikoislääkäri Anna Kivijärvi In-Tiimi-klinikalta Jyväskylästä.

Euroopan kirjava lainsäädäntö on lisännyt jo lapsentekomatkailua. Esimerkiksi Saksassa on kielletty alkiodiagnostiikka, jolla voidaan vähentää mm. perinnöllisten sairauksien riskiä. Ashornin mukaan mahdollisuus siihen Suomessa kiinnostaa saksalaisia.

Jos Suomeen tulee tiukka laki, myös suomalaiset voivat hakeutua hoitoon ulkomailla, ennustaa Ashorn, jonka johtamia klinikoita on myös Portugalissa ja Venäjällä. Portugalissa lainsäädäntö on kesken kuten Suomessakin, Venäjällä laki sallii hoidon kaikille naisille ilman syrjintää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.