Yksityisen päivähoidon osuus kasvaa – päivähoitosetelit yleistyvät

Yksityinen päivähoito lisääntyy Suomessa nopeasti, sillä ensi vuoden alusta jo 23 uutta kuntaa ottaa käyttöön päivähoitosetelin. Päivähoitosetelin turvin vanhemmat voivat ostaa päivähoidon haluamastaan paikasta tai palkata hoitajan kotiinsa.

Nyt käytössä olevien päivähoitosetelien arvot liikkuvat noin 500 eurosta 1000 euroon kuukaudessa.

Lapua on yksi niistä kaupungeista, jotka ottavat päivähoitosetelin käyttöön ensi vuoden alusta. Lapua päätyi päivähoitoseteliin, koska sen avulla voidaan tasata ruuhkahuippuja ja lisätä päivähoidon tarjontaa.

– Se antaa yrittäjille vapaammat mahdollisuudet laajentaa omaa toimintaansa tai kohdentaa toimintaansa paremmin perheiden toiveiden mukaiseksi, sanoo päivähoitojohtaja Kirsi Rytkönen Lapuan kaupungista.

Päivähoitosetelin arvo on Lapuallakin laskettu kunnallisen päivähoidon hinnasta. Perheet maksavat päivähoidosta entiseen tapaan, yrittäjille maksetaan 400 - 1000 euroon riippuen hoitomuodosta ja lapsen iästä.

Yksityiset palveluntuottajat pitävät hintaa liian matalana.

– Esimerkiksi Lapuan tapauksessa päivähoitosetelin määrä on aivan liian pieni. Vuonna 2009 päiväkotipäivän hinta oli valtakunnallisesti keskimäärin reilut 70 euroa, mutta täällä Lapualla meille kaupataan 40 euron päivähintaa, sanoo päivähoitoyrittäjä Marja Rintala lapualaisesta ryhmäperhepäiväkoti Marjapullasta.

Tällä hetkellä seteli on käytössä noin 30 kunnassa. Ensi vuoden alussa jo joka kuudes kunta käyttää päivähoitoseteliä.

(MTV3)

Katso Outi Airolan juttu (Seitsemän uutiset 20.12.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.