Yle: 11-vuotias Valtteri kertoo pysäyttävästi rasismista – bussit ajavat ohi, ihonväriä haukutaan

Valtteri Saarinen, 11, kertoi tänään Ylen Aamu-tv:n haastattelussa kohtaamastaan rasismista. Ennakkoluulojen lisäksi hän on saanut kuunnella silkkaa haukkumista.

– Minua haukutaan neekeriksi ja kakaksi tai kakanväriseksi. Nekruksi ja kaikkea semmoista, hän kertoo Aamu-tv:n haastattelussa.

Etelä-Afrikasta Suomeen alle vuoden ikäisenä adoptoitu Valtteri kuvailee nimittelyä ahdistavaksi. Vaikka haukkuminen ei tunnu hyvälle, on hän jo tottunut siihen.

– Sitä on tapahtunut sen verran useasti, ettei siitä jaksa enää välittää, Valtteri kertoi.

Helsingissä bussit eivät aina ota linja-autolle viittilöitynyttä poikaa kyytiinsä, vaan ajavat pysäkin ohi. Näin Valtterin mukaan on tapahtunut vain, jos hän on pysäkillä yksin.

Hän toivoisi että aikuiset olisivat itse aloitteellisia huomaamaansa rasismiin puuttumisessa.

– Aikuiset voisivat itse huomata, että tämä ei kuulosta kovin hyvältä ja voisivat tulla väliin. Kaikilla ei riitä rohkeus sanoa, että joku kohtelee minua kaltoin, Valtteri sanoi.

Tällä viikolla vietetään rasismin vastaista viikkoa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.