Yle: Ilokaasukätilöt irtisanottu

Kätilöopiston sairaalassa ilokaasua väärinkäyttäneet kätilöt on irtisanottu, kertoo Yle.

Irtisanotut olivat vakituisessa työsuhteessa. Aiemmin sairaala päätti, että se ei jatka kahden muun määräaikaisessa työsuhteessa olleen kätilön työsuhdetta.

Naistenklinikan osaston ylilääkäri Mika Nuutila sanoo Ylelle, että irtisanominen oli ainoa mahdollisuus tilanteen vakavuuden takia. Muita seurauksia kätilöille ei ole luvassa.

Silminnäkijän mukaan neljä kätilöä oli käyttänyt ilokaasua työaikanaan tammikuun lopulla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.