Yle: Isis-järjestön videolla esiintyy suomalaisen somalipoliitikon poika

Ääri-islamistisen Isis-järjestön videolla esiintyvä suomalainen on suomalaisen somalipoliitikon Faisal Ali Waraben poika, kertoo Yle. Faisal on vahvistanut tiedon A-studiolle.

Youtubessa julkaistussa propagandavideossa puhuva mies esiintyy nimellä Abu Shuayb as-Somali. Videolla hän kannustaa suomalaisia liittymään islamilaiseen kalifaattiin. Isis on ilmoittanut perustaneensa Irakissa ja Syyriassa valtaamilleen alueille islamilaisen valtion.

Alkuperäinen video on nyt poistettu Youtubesta, koska se rikkoo palvelun väkivaltaa koskevaa käytäntöä.

Faisal kertoo, että hänen poikansa on ollut Syyriassa reilun vuoden suomalaisen vaimonsa kanssa. Myös vaimo on somalitaustainen.

Isä Faisal asuu Somalimaassa. Hänen vaimonsa ja osa perhettä asuu Suomessa.

Faisalin mukaan hänen poikansa alkoi radikalisoitua vuonna 2010. Isä oli yrittänyt saada poikansa passin takavarikoitua, mutta suomalaispoliisi kieltäytyi, koska rikostaustaa ei ollut.

- Järkytyin, kun kuulin asiasta. Olen huolissani, kun näin hänen videonsa tulevan esille. Tämä hänen juttunsa ei ole meidän juttumme. Haluamme hänet pois sieltä ja tarvitsemme tukea siihen, Faisal sanoo.

Faisal kertoo Ylelle, että kesäkuun alussa Syyriassa kuollut espoolaismies oli hänen poikansa serkku. 

Suojelupoliisi kertoi toissapäivänä, että videolla esiintyvä mies oli heille tuttu entuudestaan.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.