Yle: Isis-taistelijoihin riveihin lähtenyt myös useita kantasuomalaisia

Äärijärjestö Isiksen joukkoihin on lähtenyt useita kantasuomalaisia, kertoo Yle.

Ylen haastattelussa Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taposen mukaan taisteluihin on lähtenyt yhteensä lähes 20 ihmistä, joiden molemmat vanhemmat ovat etnisesti suomalaisia.

Sisäministeriö ja Suojelupoliisi ovat aikaisemmin jo arvioineet, että Suomesta taistelualueille Pohjois-Irakiin ja Syyriaan on lähtenyt noin 50 ihmistä. Näistä noin parikymmentä on tullut Ylen mukaan jo takaisin. Yle kertoo, että Suojelupoliisin arvion mukaan taisteluissa on kaatunut 6-8 ihmistä.

Ylen mukaan Isis on houkutellut Suomesta lähinnä nuoria miehiä, joista enemmistöllä on Suomen passi. Lisäksi enemmistö on kotoisin pääkaupunkiseudulta. Ylelle ylikomisario Taponen kertoo, että Helsingin poliisi on viime vuonna pystynyt estämään yhden pyhään sotaan aikoneen lähtö.

– Ensisijainen asiahan on se, että yritetään estää taistelualueelle matkustaminen. Siellä henkilö on altis väkivallalle ja on saattanut käyttää väkivaltaa. Kun hän palaa takaisin, saattaa olla, että hänen kykynsä ja halunsa käyttää väkivaltaa on kasvanut, Ylen Aamu-tv:n haastattelussa Taponen kertoo.

Helsingin poliisi ja eri järjestöt aloittavat syksyllä mentoriohjelma, jossa radikalisoitumisen ehkäisemiseksi esimerkiksi keskustellaan toisenlaisesta uskontulkinnasta.

– Toisen vaihtoehdon tarjoaminen on avainsana. Täytyy löytyä joku toinen keino toteuttaa itseään kuin taistelualueelle matkustaminen, Taponen korostaa Ylelle.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.