Yle: Kaupunginjohtajien palkkakuningas johtaa Espoota

Lahden kaupunginjohtajalla on kova palkka kaupungin kokoon nähden, kertoo Ylen uutisten selvitys.

Jyrki Myllyvirran kuukausipalkka on reilut 13 600 euroa.

Kunnan kokoon suhteutettuna suurta palkkaa johtajalleen maksavat myös esimerkiksi Rauma, Jalasjärvi, Kauniainen ja Kuopio.

Suomen kaupunginjohtajien muhevin palkka on Espoon Jukka Mäkelällä, noin 15 100 euroa kuussa

Kyselyyn vastanneista kunnista pienintä palkkaa saa Kuhmoisten kunnanjohtaja, jonka tilipussi on 4550 euroa kuussa.

Kuntajohtajan mediaanipalkka on noin 7000 euroa. Valtaosalla kunnanjohtajista ei ole muita luontaisetuja kuin parinkympin arvoinen puhelinetu.

Yle kysyi johtajien palkkoja ja etuja kaikista Suomen kunnista Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Vastausprosentti oli noin 91.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.