Yle lakkauttaa 160 työtehtävää - 74 irtisanotaan

Yle vähentää väkeä kaikkiaan 160 henkilötyövuoden verran. Irtisanomisia tulee 74, muut vähennykset tapahtuvat luonnollisen poistuman kautta.

Alun perin yt-neuvottelujen arvioitiin johtavan enintään 185 henkilön työsuhteen päättymiseen.  

– Irtisanomisten määrä on selvästi pienempi kuin neuvottelujen alussa arvioitiin. Yhtiön tavoittelemat toiminnalliset muutokset ja säästötavoite pystytään kuitenkin pääosin toteuttamaan näillä leikkauksilla, sanoo toimitusjohtaja Lauri Kivinen Ylen tiedotteessa.  

Näin Yle karsii eri yksiköistä

- Uutis- ja ajankohtaistoiminnasta irtisanotaan 10 henkeä. Loput yhteensä 23 henkilön vähennystarpeesta hoituu mm. lopettamalla määräaikaisia tehtäviä.  
- Yle Svenska irtisanoo viisi henkilöä. Seitsemän lähtee eläke- ja muilla järjestelyillä.  
- Luovissa sisällöissä irtisanominen uhkaa kahta tuottajaa. Kuusi henkilöä jää eläkkeelle. Määräaikaisesta työvoimasta ja freetyöstä vähennetään yhteensä 12 henkilötyövuotta.   
Luovissa sisällöissä tehdään asia-, kulttuuri-, viihde-, lasten ja nuortenohjelmia sekä draamaa.  
- Julkaisut-yksiköstä irtisanotaan viisi henkeä. Loput vähennykset hoituvat eläkejärjestelyillä ja uudelleensijoituksilla. Vakinainen henkilöstö vähenee 16,5:llä, minkä lisäksi määräaikaisia tehtäviä päättyy.  
- Tuotannot-yksikössä irtisanotaan 50 henkilöä ja 18 jää eläkkeelle. Yhteensä 68 tehtävää päättyy.  
- Yhteisistä toiminnoista (strategia, viestintä, lakiasiat, talous ja HR) irtisanotaan kaksi. Muilla järjestelyillä työvoiman käyttö vähenee 17 henkilötyövuodella.  

Yle Uutisista irtisanotaan kymmenen ihmistä, saman verran lähtee luonnollisen poistuman kautta.

Yle lakkauttaa muun muassa alueita varten rakennetun uutispalvelun sekä erillisen teksti-tv:n toimituksen. Teksti-tv:n tekeminen siirtyy vastaaville toimituksille.

Henkilöstön mielestä Ylen rahoitus on veron avulla turvattu eikä näin suuria leikkauksia olisi tarvittu.

– Henkilöstö pitää Ylen säästötoimia kohtuuttomina ja ylimitoitettuina. Indeksikorotuksen perumisella perustellaan ylisuuria säästöjä eikä henkilöstön esittämiä säästöehdotuksia otettu huomioon, kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden puheenjohtaja Jari Niemelä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.