Yle: Presidentti Niinistö soitti luonto-ohjelmaan – juontaja sinutteli tuttavallisesti

Presidentti Sauli Niinistö yllätti juontajatkin soittamalla Ylen Radio Suomen Luonto-Suomi-ohjelmaan eilen illalla.

Niinistö esiteltiin puhelun alussa Saulina eikä soittajan presidenttiys tullut puhelun missään vaiheessa ilmi – ellei tunnistanut soittajan puheääntä. Juontaja Juha Blomberg vahvisti kuitenkin myöhemmin, että kyseessä oli nimenomaan Niinistö.

Helsingin Sanomien mukaan sekä Niinistö että hänen vaimonsa rouva Jenni Haukio olivat yrittäneet soittaa ohjelmaan. Lopulta Haukio pääsi puhelinvaihteesta läpi ja antoi puhelimen miehelleen.

Niinistön kysymykset liittyivät palsternakkaan ja ojakärsämöön. Keskustelu pysyi sinutteluna loppuun asti. Presidentti oli ohjelman vieraana viime vuonna, ja myös tätä puhelua muisteltiin, kun juontajatkin havaitsivat, että "Sauli Naantalista" onkin maamme päämies.

Niinistö puhui ohjelmassa myös lempikasvistaan valkolehdokista.

– Illalla, kun lähtee liikkeelle, niin ei tarvitse silmiä käyttää, leppoisana kesäiltana, tuoksuu, tuoksu tuo vierelle, hän kommentoi Ylelle.

Kuuntele koko puhelu Ylen sivuilta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.