Yle: Rivi pyhiä pakaroita saa jäädä Loviisaan

Loviisan kirkon penkkeihin tarttuneita pyllynkuvia säilytetään yhden penkkirivin verran. Kirkon penkkeihin jäi marraskuussa yli sadan takamuksen kuvat epäonnistuneen maalausurakan seurauksena.

Penkkeihin taltioituneet "pyhät pakarat" muodostuivat nopeasti ilmiöksi. Kuvat pyllykuvioista levisivät ympäri maailmaa ja niiden säilyttämisen puolesta vedottiin muun muassa Facebookissa.

Loviisan seurakuntayhtymä onkin päättänyt säilyttää muistoksi yhden rivin pakarakuvioita.

– Tästä nousi niin iso haloo. Ihmiset halusivat tulla katsomaan näitä pyllykuvioita, joista olivat lukeneet lehdistä Ruotsissa ja Norjassa ja myös esimerkiksi Etelä-Afrikassa. Minusta on hyvä, että pystymme jatkossakin näyttämään ainakin osan niistä, vt. kirkkoherra Karl af Hällström kertoo Ylelle.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.