Ylen toiminnasta Sipilä-gatessa tehtiin kantelu

Yleisradion toiminnasta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tapauksessa on tehty kantelu Julkisen sanan neuvostoon (JSN). 

Kantelussa pyydetään selvittämään, onko Yle rikkonut journalistin ohjeiden kohtia kaksi ja kolme. Kakkoskohdassa linjataan, ettei sisältöä koskevaa päätösvaltaa saa missään olosuhteissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. Kolmoskohdan mukaan journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.

JSN ei ole vielä päättänyt, ottaako se kantelun käsittelyynsä. Päätös tehdään ehkä jo lähipäivinä. JSN:stä kerrotaan STT:lle, että kantelija on yleisön edustaja. JSN:lle on tehty asiasta toinenkin kantelu, mutta se on nimetön, joten sitä neuvosto ei käsittele.

Pääministeri Sipilä lähetti Ylen toimittajalle ja vastaavalle päätoimittajalle viime perjantaina parikymmentä sähköpostiviestiä, joissa hän esimerkiksi kertoi arvostuksensa Yleen olevan täysi nolla.

Vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan Ylen journalistinen johto teki maanantaina linjauksen, että Sipilää koskevaa uutisointia rajoitetaan.

Sipilä hiiltyi, kun Yle julkaisi viime perjantaina uutisen Sipilän sukulaisten omistaman Katera Steel -yhtiön Terrafamelta saamasta tilauksesta. Tilausasiasta oli ensimmäisenä torstaina kertonut Kansan Uutiset. STT:n tietojen mukaan Yle jätti jo perjantaina yhden Sipilän mahdollista esteellisyyttä koskevan jatkojutun julkaisematta.

Yle julkisti eilen otteita Sipilän sähköpostiviesteistä Ylelle. Niissä Sipilä tuo esiin harminsa siitä, ettei hän päässyt esittämään omaa näkemystään Terrafamea koskeneen uutisten yhteydessä.

Hyvään journalismiin kuuluu se, että syytetyllä on mahdollisuus sanoa oma näkemyksensä, Sipilä kirjoitti.

Yle kertoi julkaisevansa poikkeuksellisesti toimituksen käymää sähköpostikirjeenvaihtoa, koska asia on herättänyt laajaa yhteiskunnallista keskustelua.

Asiantuntijat arvioivat aamun Huomenta Suomessa Sipilä-gatea:



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.