Ylen tuottaja puolustaa Venäjä-illan kiihkeyttä – päällepuhuminen ahdisti

Ylen tiistainen Venäjä-ilta keräsi palautetta sähköiseen järjestelmään enemmän kuin tavallisesti, yli 60.. Asiasta kertoo Ylen asiakaspalvelukoordinaattori Tero Halonen.

Eniten kommentoitiin keskustelijana ollutta Johan Bäckmania. Häneen liittyvä palaute oli voittopuolisesti kriittistä, Halonen toteaa. Puhelimitse palautetta tuli vielä keskiviikkonakin, kerrottiin Ylen puhelinvaihteesta. 

Tiistai-illan lähetyksen tuottajana oli Reeta Kivihalme.

Miten onnistunut keskustelu mielestäsi oli? 

– Kyllähän oli ehdottomasti yksi kiihkeimmistä toteutuneista keskusteluilloista. Enpä muista, milloin viimeksi olisi ollut selkeästi päälle puhumista ja huutamista niin kuin tässä oli. Tietysti aihe herättää kiihkeyttä. Tunnelmaa tihkuva ja kuuma oli ilta. 

Miten kuvaisit keskustelun tasoa? 

– Ehkä ei ihan maaliin päästy keskustelun tasossa. Mutta mitä keskustelun tasolla tarkoitetaan? On keskusteluita, joissa kauniisti ja nätisti esitetään puheenvuoroja ja ikään kuin tehdään johtopäätöksiä...Sitten on olemassa keskusteluita, joissa halutaan tehdä näkyväksi sellaisia asioita, mielipiteitä ja näkemyksiä, joiden olemassaolosta me emme välttämättä tiedä ja jotka tulevat meille vähän yllätyksenä. Tavoitteena on löytää sitä keskustelua, mihin normaali keskiluokkainen silmä tai korva ei helposti hakeudu tai löydä. Eli ääniä, jotka ovat vähän poikkeuksellisempia ja jotka eivät kulje normin mukaan. 

Mikä onnistui erityisen hyvin? 

– Se on kiinnostanut ihmisiä kokonaisuudessaan... Katsojaluvut olivat poikkeuksellisen hyvät... Suomalaiset ovat ottaneet lähetyksen vastaan, varmaankin monella mielipiteellä. Jotkut kiukkuisina, jotkut tyytyväisinä. Mutta teimme näkyväksi asioita, jotka eivät jokapäiväisessä keskustelussa näy. 

Mikä ei mennyt putkeen? 

– Siinä oli liikaa päälle puhumista. Keskeyttää hyvin alkaneen keskustelun, kun toiset alkavat huutaa toistensa päälle. Se on hirveän haastava tilanne. Kahdeksantoista ihmistä, ja miten saada keskustelu pysymään jollakin raiteella. 

Miten tasapuolisesti eri näkemykset pääsivät esille? 

– Kahden tunnin keskustelusta ei voi pitää tukkimiehen kirjanpitoa...Totta kai yritämme pitää huolta siitä, että ihmiset saavat puheenvuoron ja pysyvät sanomaan kaikin puolin näkemyksensä. Sanoisin, että onnistuimme melko hyvin. 

Miten vieraat oli valittu? 

– Me pyrimme saamaan ihmisiä, jotka ovat toimijoita, mutta eivät ole ensimmäisenä mieleen tulevia Venäjä-asiantuntijoita. Haemme uudempia kasvoja ja vähän erikoisempia näkemyksiä...Meillä on myös avoin toimituskokous, jossa ihmiset ehdottavat (Ylen sivuilla), keitä he haluaisivat nähdä ja ketkä heidän mielestään olisivat sopivia tyyppejä.

Lähetyksen ensimmäisen osion keskikatsojamäärä oli lähes 650 000 ja toisen osion runsaat 550 000.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.