Yli 2000 tapahtumaa laittoi Suomen liikkeelle: Liikunta sai oman pop-up -päivänsä

Unelmien liikuntapäivä -tapahtuma on uusin tulokas pop-up -tapahtumien joukkoon. Suomessa järjestettiinkin yli 2000 tapahtumaa aina työpaikkalenkkeilystä junajumppiin.

Miltä tuntuisi koulupäivän mittainen välitunti? Tänään siihen haettiin tuntumaa, kun esimerkiksi helsinkiläinen Aleksis Kiven peruskoulu piti vapaapäivän oppitunneista. Sen sijaan oppilaat olivat päättäneet 13 urheilulajia, joita saattoi päivän aikana kokeilla.

– Idea olisi korostaa yhteisöllisyyttä ja sitten innostaa oppilaita liikkumaan. Nyt he saavat kokeilla uusia lajeja tai sitten harrastaa vanhoja tuttuja mukavia lajeja, oppilaita valvova erityisopettaja Jutta Suomalainen sanoo. 

Siipiään sai kokeilla perinteisissä joukkuelajeissa, kuten kori-, jalka- ja pesäpallossa, mutta myös eksottisempia lajeja löytyi tanssista ja joogasta sauvakävelyyn.

Päivä sai ylistävää palautetta myös oppilailta.

– On erittäin mukava kyllä, toivoisin, että olisi enemmän tällaisia päiviä, Feysal huikkaa koripallopelin tiimellyksestä.

– Tää on ollut mun mielestä tosi kiva koulupäivä, kun se alkoi vasta kymmeneltä ja sitten kun me mennään vielä biitsille pelaan futista, niin on tosi kivaa. Aina koulun kanssa on kiva pelata, Hietaniemen rannalta tavoitettu 7. luokkalainen Akseli kehuu. 

Jumppatuokio joukkoliikenteessä

Aleksis Kiven peruskoulun irroittelu on vain yksi esimerkki runsaasta 2000 tapahtumasta joita ympäri Suomea tänään järjestettiin. Aktiviteettien valtavalla listalla oli muun muassa polttopalloa, taukojumppia, pyöräretkiä ja kävelyretkiä.

Eräs mielikuvituksellisimmista tapahtumista oli kuitenkin junajumppa. Ohjaajat vetivät matkustajille istumajumpan muutamissa ennalta valituissa junissa. 

– Sieltä tuli hyvää kommenttia, että matkustajat olivat tykänneet ja jumpanneet mukana, personal trainer Miira-Mari Muukkonen iloitsee. 

Harva liikkuu tarpeeksi – tai oikein

Lähes joka neljäs suomalainen harrastaa kiitettävän hyvin kestävyysliikuntaa. Usein kuitenkin käy niin, että lihaskuntoharjoittelu unohtuu. 

Näin ollen vain 11% suomalaisista 15-65 -vuotiaista harrastaa suositusten mukaista kestävyysliikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua, käy ilmi UKK-instituutin tekemästä tutkimuksesta.

Pop-up -liikuntatapahtuma on yksi tapa parantaa Suomen liikkuvuutta. Ja liikuntapäiviä nähdään jatkossakin. 

– Tästä päivästä on jo nyt tullut niin paljon hyvää palautetta, että ehdottomasti järjestetään uudestaan, tapahtumaa koordinoiva Matleena Livson sanoo.

– Tästä lähtee käyntiin unelmien sarja. Ensin syyskuussa meillä on liikkumisen unelmakuukausi ja ensi vuosi on liikkumisen unelmavuosi, Livson lisää. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.