Ylilääkäri: Implantin repeämä ei ole automaattisesti hengenvaarallinen

Viranomaiset selvittelevät myös Suomessa Ranskassa havaittujen viallisten rintaimplanttien riskejä.

Ranskassa terveysministeriö kehottaa poistamaan PIP-yhtiön valmistamat rintaimplantit. Ne eivät aiheuta muita implantteja suurempaa syöpäriskiä, mutta niiden repeytymisriski on suurempi.

- Jos PIP-yhtiön implantit on ottanut, täytyy selvittää onko juuri varoitetusta aineesta kysymys, missä silikonit on laitettu ja milloin. Sitten täytyisi ottaa yhteyttä laittajatahoon, sanoo plastiikkakirurgian ylilääkäri Erkki Tukiainen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä.

Tukiaisen mukaan PIP-kohusta on tullut muutamia soittoja.

- Kysymyksessä on sellainen proteesi, jota ei ole syytä käyttää. Mielestäni olisi kuitenkin syytä ottaa rauhallisesti, kuunnellaan mistä on kysymys.

Ylilääkäri muistuttaa, että täytyisi kiinnittää myös huomiota siihen, onko proteesi ehjä tai onko siinä muita ongelmia. Esimerkiksi arpikasvua tai repeämiä.

Jos implantti repeää ihon alla aine ei leviä valtoimenaan kehoon.

- Silikonia valuu rinnan ympärille. Se on kapselin reunustama tila, eikä silikoni leviä minne sattuu.

Tukiainen sanoo, että eri maiden viranomaiset tutkivat nyt implantin raaka-aineita. Mihinkään paniikkiin ei ole syytä.

(MTV3)

Katso Anna-Stiina Toivosen juttu (Seitsemän uutiset 23.12.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.