Ylinopeuksien kameravalvontaa muutetaan

Keskinopeuksien laskemisella pyritään estämään ylinopeuksien ajo valvontatolppien välillä.

Liikenteen nopeusvalvontakamerat aiotaan valjastaa mittaamaan autojen keskinopeuksia. Ylinopeussakoilta ei siis voi tulevaisuudessa välttyä painamalla jarrua peltipoliisin kohdalla.

Keskinopeuksia tarkkaillaan mittaamalla autojen matka-aikoja tolpalta toiselle. Uudistus saadaan todennäköisesti toteutettua lähivuosina, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Nykyisin valvontakamerat mittaavat ohi ajavien autojen nopeuden vain kohdaltaan, jolloin niiden välillä voi ajaa ylinopeutta jäämättä kiinni. Tämä on turhan helppoa etenkin niille autoilijoille, jotka ovat ladanneet autonavigaattoriinsa tiedot valvontakameroiden sijainnista.

Keskinopeuksiin perustuva liikennevalvonta on jo käytössä esimerkiksi Saksassa ja Britanniassa. Poliisin tekniikkakeskus selvittää parhaillaan sen teknisiä vaatimuksia ja kustannuksia Suomen oloissa. Uudistus onnistuu todennäköisesti nykyisten kameroiden toimintaa muuttamalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.