Ylinopeussakkoihin kaavaillaan suuria korotuksia – näin se näkyy

Hallitusohjelmassa kaavaillaan kovia korotuksia rike- ja päiväsakkoihin.

Rikesakkojen yläraja aiotaan nostaa nykyisestä 115 eurosta 230 euroon. Myös tuloista riippuvien päiväsakkojen määrä tuplataan. Alimman päiväsakon määrä nostetaan kuudesta eurosta kahteentoista euroon.

Käytännössä hallituksen aikeet näkyvät keskituloisen suomalaisen kukkarossa niin, että esimerkiksi 80:n alueella 105 kilometriä tunnissa ajavan sakko nousee nykyisestä 400 eurosta 800 euroon.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut poliisitarkastaja Heikki Ihalainen korostaa, että sakko ja sen korotus on vain yksi keino suitsia liikennerikkomuksia.

Kaikkein tärkeintä on hänen mukaansa poliisin läsnäolo ja näkyvyys.

– Kiinnijäämisriski on se tärkein keino. Vaikka on kova sakko, mutta poliisia ei näy koskaan missään sakkoa antamassa, niin sillä ei ole merkitystä. Tärkeämpää on, että poliisi on näkyvillä ja valvomassa, vaikka kukaan ei saisi sakkoja, Ihalainen toteaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.