Yliopistoille vaaditaan lisää rahaa

Yliopistoissa pidetään hallitusohjelman linjauksia koulutukseen panostamisesta hyvänä, mutta käytännön toteutuksessa olisi paljon parantamisen varaa.

Yliopistot pelkäävät budjettikehyksissä luvattujen rahojen jäävän täysin riittämättömiksi. Yliopistojen omien laskelmien mukaan luvattu perusrahoituksen korotus häviää käytännössä kustannusten nousuun ja säästöohjelman toteuttamiseen.

- Tämä tähän mennessä luvattu lisäys yliopistoille 20 miljoonaa euroa vuosittain tämän vaalikauden aikana ei kyllä merkitse todellisuudessa nousua, siinä on muutamia eriä, jotka syövät sen kokonaan, Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen arvioi.

Opetusministeriö toivoi 53 miljoonaa vuosittain ja samansuuntaisia summia on esitetty myös muualta.

- Valtion tiede- ja teknologianeuvosto esitti 50 miljoonan euron vuotuista kasvua neljän vuoden ajan ja se olisi sellainen, jolla nyt voitaisiin jotakin uuttakin saada aikaan, Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto kertoo.

Huippuosaamisesta ja kansainvälisestä kilpailusta riittää puhetta, mutta yliopistojen mielestä nykyrahoilla huipulle on pitkä matka.

- Siinä ihan kovimmassa kilpailussa, niin kyllä maailman huippuyliopistojen resurssit ovat ihan toista luokkaa. Että jos halutaan kansainvälistä menestystä, niin kyllä siihen pitää panostaa, Niiniluoto painottaa.

Yliopistojen perusrahoitus ratkaistaan hallituksen budjettiriihessä tämän kuun lopussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.