Yliopistot kehittävät ihmisen varaosia Tampereella

Tampereella kootaan voimat biotieteiden ja lääketieteellisen teknologian tutkimukseen. Yliopistojen uuden yhteisyksikön lippulaivana ovat ihmisen varaosat.

Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto juhlivat BioMediTech-tutkimusyksikön avajaisia keskiviikkona.

– Yksikön tavoitteena on olla riittävän suuri, jotta se pysyy mukana kansallisessa ja kansainvälisessä kilpailussa, määrittelee ohjelmapäällikkö Juho Väisänen.

Yksikkö kokoaa yhteen noin 300 tutkijaa. He tutkivat esimerkiksi selkäydinvaurioita ja silmän ikärappeumaa.

BioMediTech pyörittää myös Ihmisen varaosat -ohjelmaa, joka sai kesällä Tekesiltä 10 miljoonan euron rahoituksen.

– Ohjelma yhdistää kantasolututkimusta ja tekniikan tutkimusta, joilla löydetään uusia hoitoja esimerkiksi luupuutoksiin.

Tutkijat ovat myös viljelleet kantasoluista itsestään sykkiviä sydänsoluja, joiden avulla tutkitaan geneettisiä sydänvikoja.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.