Ylioppilaiden matematiikan ja kemian tietämys heikkoa

Matematiikan ja kemian opiskelijoiden heikot pohjatiedot aiheuttavat ongelmia yliopistoissa. Yliopistojen LUMA-hankkeen loppuraportin mukaan perustaitojen hiominen työllistää opettajia niin, ettei heillä tahdo riittää aikaa omaan tutkimustyöhön.

Suomesta, Ruotsista ja Unkarista kerättyjen tietojen mukaan ongelma on laajin Ruotsissa. Suomessa vertailuun osallistuivat Helsingin yliopiston matematiikan laitos, Jyväskylän yliopiston kemian laitos ja Oulun yliopiston matemaattisten tieteiden laitos.

Raportin mukaan yliopistoissa on alettu kehittää alkuvaiheen opintoihin tukitoimia, jotta opiskelijat eivät keskeyttäisi opintojaan. Lisätyöhön ei kuitenkaan ole saatu lisäresursseja, ja siksi tutkimustyö kärsii.

Unkarissa tehokkain koulutus

Uusien opiskelijoiden rapistuneen osaamisen arvellaan liittyvän kouluopetuksen muuttumiseen. Matematiikan perusteita ei ilmeisesti enää opeteta yhtä perusteellisesti kuin ennen. Parhaimman koulutuksen tulevat matematiikan opettajat saavat vertailun mukaan Unkarissa. Myös Suomessa opettajat opiskelevat matematiikkaa enemmän kuin Ruotsissa.

Huolta alalla aiheuttaa myös se, ettei matematiikan aineenopettajan työ houkuttele opiskelijoita. Uraa tehdään mieluummin yrityksissä, jotka pystyvät tarjoamaan paremman palkan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.