Ylivelkaantuminen näkyy vuokrajonossa

Helsingin kaupungin vuokra-asuntojonossa on satoja hakijoita, jotka pyrkivät kaupungin vuokra-asuntoon omistusasunnosta. Hakemusten määrä on kasvanut nopeasti.

Vaikeudet hoitaa asuntolainoja kasvattavat Helsingin kaupungin vuokra-asuntojonoja. Jonossa on tällä hetkellä noin 500 hakemusta, joissa pyritään vuokralle omistusasunnosta. Määrä on noin kaksinkertaistunut puolessa vuodessa.

- Joukossa on heitä, joissa esimerkiksi toinen puoliso on juuri menettänyt työpaikkansa ja silloin halvemman asunnon saamisella on todella kiire. Sitten on jonkun verran, silloin tällöin tulee niitä tapauksia, joissa asunto menee pakkomyynnin kautta, osastopäällikkö Mikko Luukkonen Helsingin kaupungilta kertoo.

Se, miten nopeasti ylivelkaantunut saa vuokra-asunnon Helsingin kaupungilta, riippuu pitkälti perheen koosta ja haettavasta alueesta.

- Heidän kriisinsä on aivan samanlainen kuin muidenkin asunnonhakijoiden kriisi, eli odotusajat on samanlaisia kuin muillakin hakijoilla. Meillä on koko ajan noin 5000-6000 hakijaa, joilla on hakemuksen takia erittäin kova asunnon tarve, Luukkonen kertoo.

Tilanne on vaikein yksin asuntoa hakevilla ja paras pienten perheiden kohdalla. Heille Helsingin kaupungin vuokra-asunto voi löytyä muutamassa viikossa.

Helsingin kaupungilta vuokra-asuntoa hakevien määrä on noussut jonkin verran myös muuten viime vuodesta. Jonoihin ei ole luvassa helpotusta. Uusia kaupungin vuokra-asuntoja valmistuu Helsinkiin noin 250 vuodessa, mikä on puolet asetetusta tavoitteesta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.