Ympäristöjärjestö Dodon palkinto Habbo Hotelin kehittäjälle

Ympäristöjärjestö Dodon Pääsiäissaari-palkinto on myönnetty Habbo Hotelille. Palkinnon perusteen mukaan Habbo Hotelia tuottava Sulake Corporation Oy lisää aineettoman kulutuksen edistämistä.

Ympäristöjärjestö Dodon tämänvuotinen Pääsiäissaari-palkinto on myönnetty aineettoman kulutuksen edistämisestä Habbo Hotelia tuottavalle Sulake Corporation Oy:lle. Palkinto jaettiin tänään Helsingissä.

Habbo Hotel on internetissä toimiva virtuaalinen yhteisö, jossa voi tavata kavereita, sisustaa omia huoneita ja pelata pelejä. Sen käyttäjistä suuri osa on teini-ikäisiä nuoria, jotka yhteisön kautta rakentavat kulutuskäyttäytymistään.

Habbo Hotelin levittäytyminen 16 maahan kertoo myös siitä, että kyse on aidosti globaalista ilmiöstä, jolla on kaikupohjaa ainakin kaikissa teollistuneissa maissa, todetaan palkinnon perusteissa.

Aiemmin palkinto on myönnetty muun muassa lakkoilleille lennonjohtajille lentomatkustamisen vähentämisestä ja lääkeyhtiö Pfizerille Viagrasta, jonka käyttö on vähentänyt uhanalaisten eläinlajien metsästystä potenssilääkekäyttöön.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.