Ympäristöjärjestöt kohahtivat uudesta Fennovoima-omistajasta: ”Korruption käryä”

Greenpeacen maajohtaja pitää kroatialaisomistajan osallistumista Fennovoima-ydinvoimalahankkeeseen osoituksena siitä, ettei koko hanke ole kannattava.

Ympäristöjärjestö Greenpeace ja Hanhikiven niemen ydinvoimalakäyttöä vastustava Pro Hanhikivi -järjestö esittivät jo epäilyksensä koskien Fennovoiman uutta omistajaa.

– Migrit Solarna Energijan ryhtyminen Rosatomin bulvaaniksi on vahva osoitus siitä, ettei hanke ole kannattava. Yhtiö tuo hankkeeseen vahvan korruption käryn, kommentoi Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki.

Työ- ja elinkeinoministeriö alkaa selvittää Migirit Solarna Energijan omistajuutta ja rahoitusjärjestelyä. Niistä riippuu, jatketaanko Fennovoima-hankkeen käsittelyä.

Greenpeacen väitteiden mukaan Migirit Solarna Energijalla on hallussaan vain yksi pieni aurinkovoimala, jonka tuotanto on 530 megawattituntia vuodessa.

– Yhtiöllä ei vaikuta olevan mitään uskottavuutta energia-alalla, Harkki toteaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.