Ympäristökeskus: Autokantaa uudistettava nopeasti

Suuripäästöiset autot tulisi nopeasti korvata vähäpäästöisemmillä, jos autoilun ilmastovaikutuksia halutaan vähentää. Valtaosa auton koko elinkaaren aikaisista ilmastovaikutuksista tulee juuri auton käytöstä. Näin kertoo Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) valmistunut tutkimus. Uudenkin auton korvaaminen nopeasti pienemmällä ja vähäpäästöisellä on kannattavaa.

Nykyisin autot romutetaan Suomessa keskimäärin reilun 18 vuoden ikäisinä. Jos autoilun hiilidioksidipäästöjä halutaan alentaa tehokkaasti, suuripäästöisimmät auto pitäisi toimittaa romuttamolle mahdollisimman nopeasti. Tämä olisi Ympäristökeskuksen tutkijan Lauri Kujanpään mielestä oikea osoite esimerkiksi katumaastureille.

Jos havittelee nykyistä isompaa autoa, kannattaa käyttää nykyinen auto loppuun. Samoin, jos on valinnut ostohetkellä pienikokoisen ja vähän kuluttavan auton, sen voi huoletta ajaa loppuun.

SYKE:n mukaan kasvihuonepäästöjen vähentämisessä olennaista kuitenkin on, ettei liikennemäärien kasvu mitätöi autojen laadun parantamisella saavutettavaa etua.

Lisäksi SYKE:ssä selvitettiin, minkälaisia ympäristövaikutuksia dieselautoja suosivalla autoveron uudistuksella on. Toisin kuin aiemmin on epäilty, dieselautojen lisääntyminen nostaa liikenteen pienhiukkaspäästöjä vain hieman.

Tieliikenteen osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on 16 prosenttia.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.