"Ympäristönsuojeluun voi vaikuttaa"

Suomalaiset uskovat henkilökohtaisiin valintoihin ympäristönsuojelussa.

Eilen julkistetun EU:n ympäristöbarometrin mukaan 66 prosenttia suomalaisista katsoo, että he voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa ympäristön tilaan. Luku on EU-maiden korkein.

Suomalaisten usko yksilön vaikutusmahdollisuuksiin on roimasti unionin keskiarvon yläpuolella, sillä EU-kansalaisista keskimäärin vain 43 prosenttia katsoo, että yksilön valinnoilla on todellista merkitystä ympäristönsuojelun suhteen.

Kaikista vähiten yksilön vaikutusmahdollisuuksiin uskotaan Ranskassa, missä peräti 58 prosenttia kansasta katsoo, että yksilö ei voi teoillaan merkittävästi vaikuttaa ympäristöön. EU:n ympäristöbarometria varten haastateltiin yhteensä reilut 16 000 unionikansalaista viime vuoden syys-lokakuussa.

Yksilön vaikutusmahdollisuuksien ohella suomalaiset uskovat vakaasti omiin ympäristötietoihinsa. EU-kyselyn mukaan 63 prosenttia suomalaisista katsoo olevansa hyvin tai melko hyvin perillä ympäristöongelmista.

Luku on selvästi EU-maiden korkein. Unionikansalaisista keskimäärin vain 43 prosenttia kokee olevansa hyvin tai melko hyvin perillä ympäristöongelmista. Heikoimmiksi ympäristötietonsa kokevat ranskalaiset, joista vain kolmasosa kokee tietonsa hyviksi tai melko hyviksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.