Yrittäjät: Lomarahan piiriin tulossa 150 000 uutta ihmistä – työnantajille huima lasku

Hallituksen kaavailema lomarahauudistus on tuomassa osalle yrityksistä merkittäviä lisäkustannuksia. Uusia lomarahan saajia olisi arviolta jopa 150 000. Toisaalta suurin osa yrityksistä hyötyisi uudistuksesta.

Työehtosopimusten ulkopuolella on työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan (vuonna 2011 tehty selvitys) noin 225 000 työntekijää. 

Suomen Yrittäjien arvion mukaan noin 30 prosentille näistä työntekijöistä maksetaan kuitenkin jo nyt lomarahaa työsopimuksen tai yrityksen noudattaman käytännön perusteella.

Suomen yrittäjät arvioi, että lakimuutos pakottaisi 25 000 uutta yritystä maksamaan lomarahat työntejöilleen. Uusia lomarahan saajia olisi yli 150 000.

Lomarahojen leikkauksista hyötyvien yritysten määrä kuitenkin on moninkertainen. Yksityisellä puolella tes-sopimusten piirissä on reilut 1,2 miljoonaa ihmistä, joiden lomarahoja leikataan 30 prosenttia, jos hallituksen kaavailut kirjataan lakiin asti. 

Toisille säästöjä, toisille menoja

Niille yksityisen sektorin yrityksille, joilla lomaraha käytäntöä ei vielä ole, hallituksen kaavailemat muutokset voivat tuoda jopa 235 miljoonan euron lisäkustannuksen vuodessa. Luku perustuu Suomen Yrittäjien laskelmiin.

Kokonaisuudessaan säästöt ovat kuitenkin moninkertaiset. Suomen Yrittäjät on laskenut alustavasti myös yksityiselle sektorille lomarahamuutoksesta aiheutuvia säästöjä.

Laskelmien mukaan työehtosopimusten piirissä olevat yritykset säästäisivät lomarahan pienentämisen seurauksena noin 800 miljoonaa euroa vuodessa.

Yrittäjät: Lomarahat sovittava paikallisesti

Suomen Yrittäjien mukaan lomarahauudistus pitäisi rajata vain niihin tapauksiin, joissa lomarahasta on sovittu työehtosopimuksissa. Muuten lomarahojen maksamisesta pitäisi saada sopia paikallisesti.

– Jos lomarahasääntely kuitenkin halutaan ulottaa kaikkiin palkansaajiin ja yrityksiin, työntekijöillä ja yrittäjillä pitäisi olla mahdollisuus sopia keskenään parhaasta käytännöstä: lomarahojen maksamisesta tai maksamatta jättämisestä tai muunlaisesta palkkausjärjestelystä, jos se sopii työntekijöille ja yrityksille paremmin, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoo.

Yrittäjien mukaan uusi laki lisäisi työvoimakustannuksia noin neljä prosenttia. Lisäkustannus korvattaisiin osittain tai kokonaan hallituksen esittämillä muilla toimilla.

Näitä ovat muun muassa loppiaisen ja helatorstain muuttaminen työpäiviksi, sairauslomakarenssipäivä ja yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksun alentaminen.

– Joka tapauksessa on selvää, että uuden velvoitteen piiriin joutuvilla aloilla ei saavutettaisi tavoiteltavaa viiden prosentin kilpailukykyhyppyä, vaan monissa tapauksissa kilpailukyky päinvastoin heikkenisi, Järventaus sanoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.