Yritykset ja hallintoviranomaiset kertoivat ekositoumuksistaan

Ensimmäiset tahot ovat antaneet sitoumuksensa ympäristöä säästävistä toimista.Tulevaisuussitoumuksiksi nimettyjä lupauksia kerää Suomen kestävän kehityksen toimikunta. Sitoumukset ovat osa Suomen valmistautumista kestävän kehityksen 10-vuotiskokoukseen Johannesburgissa ensi syksynä.

Kaupan, teollisuuden, kuntien, valtion hallinnon, yritysten ja maa- ja metsätaloustuottajien edustajat kertoivat tänään Helsingissä sitoumuksista, jotka ulottuvat ympäristöä säästävistä hankinnoista uuusiutuvien luonnonvarojen käyttöön ja etätyön edistämiseen. Sitoumuksen tekijältä edellytetään lupausten viemistä käytäntöön.

Esimerkiksi Sonera sitoutuu edistämään matkustamista vähentävän etätyön mahdollisuuksia. Ympäristöpäällikkö Kari Vaihia Sonera Carrier Networks Oy:stä kertoi, että yhtiön tavoitteena on nostaa etätyön aste yhteen päivään viikossa vuoteen 2010 mennessä. Samaa haastetta Sonera tarjoaa muillekin yrityksille, joissa etätyö on mahdollista.

Maa- ja metsätaloustuottajia edustava MTK sitoutuu siihen, että puuta raaka-aineenaan käyttävät energialaitokset saavat metsänomistajilta tarpeeksi puuta. Ehtona kuitenkin on, että energiapuusta maksetaan myyjille, vaikka nimellisestikin, korosti johtaja Markku Tornberg MTK:sta.

Kaupan alalta Kesko lupaa viedä eteenpäin elinkaariajattelua hankinnoissaan, samoin Porin ja Jyväskylän kaupungit.

Suomen ympäristökeskus (Syke) ja ympäristöministeriö haluavat omilla eko-ohjelmillaan todistaa, että suutarinkin lapsilla on kengät. Pääjohtaja Lea Kauppi Sykestä kertoi, että heidän ohjelmansa sisältää mm. ohjeet työmatkoista ja paperin käytöstä. Virkamatkojen määrää vähennetään suosimalla etäkokoustekniikkaa. Myös paperin käyttöä hillitään esimerkiksi kaksipuolista kopiointia käyttämällä ja luopumalla sähköpostin ja internetsivujen tulostamisesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.