Yritykset: Terveydenhuollon painopiste siirtymässä yksityissektorille

Terveydenhuollon palvelutuotannon painopiste siirtyy tulevina vuosina julkiselta yksityiselle, uskotaan terveydenhuollon palveluja tuottavissa yksityisissä yrityksissä. Samaa visioivat myös yrityksiin satsaavat pääomasijoittajat. Rohkeimmat ennustavat koko julkisen terveydenhuollon alasajoa.

- Julkisen alasajoon en usko, mutta yksityiset ottavat tulevaisuudessa entistä suuremman vastuun palvelujen tuottamisesta, arvioi Suomen suurimman terveydenhuoltoyrityksen Terveystalon toimitusjohtaja Martti Kiuru MTV:n uutisille antamassaan haastattelussa.

Tällä hetkellä yksityiset yritykset tuottavat noin 25 prosenttia terveydenhuollon palveluista. Tulevaisuudessa markkinaosuus voisi olla jopa 60 prosenttia koko tuotannosta.

- Yksityissektori tuotti 90-luvun puolivälissä noin 10 prosenttia koko terveydenhuollon tuotoksesta Suomessa. Tänä päivänä se on noin 20-25 prosenttia. Uskon että se kehitys edelleen jatkuu ja tavoitetaan sitä keskimääräistä länsieurooppalaista tasoa, joka on siellä 40-60 prosentin välillä, visioi Kiuru.

Vankimman jalansijan yksityissektori on saanut työterveyshuollon palveluista. Erikoislääkärien vastaanottopalveluista yksityinen tuottaa 40 prosenttia ja perusterveydenhuollon lääkärikäynneistä 30 prosenttia.

Kevyet toimenpiteet yksityisellä, syöpäkirurgia julkisella

Operatiivisesta toiminnasta eli erilaisista kirurgisista toimenpiteistä suurin osa tuotetaan edelleen julkisissa sairaaloissa.

Suomessa vuosittain toteutettavista noin 450 000 leikkauksesta yksityissektori suorittaa runsaat 40 000. Pääosa toimenpiteistä on kevyttä kirurgiaa; raskas ja vaativa leikkaustoiminta on keskittynyt julkiseen sairaanhoitoon.

- Syöpäkirurgia hoidetaan lähes kokonaisuudessaan julkisissa yksiköissä. Yksityiset tekevät ortopediaa, silmäleikkauksia, korva-, nenä- ja kurkkutauteihin liittyviä toimenpiteitä, gynekologiaa ja plastiikkakirurgiaa, selvittää Martti Kiuru.

- Lähinnä kysymys on ollut keskinäisestä työnjaosta. Esimerkiksi syöpäkirurgia vaatii kallista kalustoa eivätkä asiakasmäärät ole liiketoiminnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna riittävän suuria, Kiuru jatkaa.

Leikkaustoiminnan kasvattaminen kiinnostaa kuitenkin yksityissairaaloita. Tällä hetkellä kattavin yksityinen sairaalaverkosto on Terveystalolla, mutta aivan kannoilla tulee Mehiläinen.

Kylmenevät aluesairaalat kiinnostavat yksityisiä

Useat terveydenhuollon asiantuntijat pitävät Suomen 50-luvulta alkaen rakentunutta julkista sairaalaverkostoa liian tiheänä. Sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmissa leikkaustoiminta haluttaisiin keskittää noin kymmeneen osaamiskeskukseen.

Tällä hetkellä julkisessa sairaalaverkostossa on 21 keskussairaalaa ja 26 aluesairaalaa. Pudotuspelissä ongelmallisin on aluesairaaloiden rooli. Yksityissairaaloilla olisi tarjolla lääkettä ahdinkoon.

- Julkisessa verkostossa on liikaa yksiköitä eikä osaamista mitenkään riitä kaikkialle. Meillä on käytettävissämme huippuammattilaisia, jotka voisivat tarjota osaamistaan alueille, lupaa Terveystalon Martti Kiuru.

Vaikka Terveystalo on velkainen, laajentumisia on toimitusjohtajan mukaan luvassa lähitulevaisuudessa. Sairaalaverkoston kasvattaminen onnistuu yritysostoilla, mutta yhtiötä kiinnostavat myös julkisen verkoston uusjaossa mahdollisesti toimettomiksi jäävät aluesairaalat.

- Monessa aluesairaalassa tarjolla olisi saneerattuja leikkaussaleja ja modernia teknologiaa, muttei tekijöitä. Meillä taas on tarjolla ammattitaitoa kaikilta erikoisaloilta, kiteyttää Kiuru.

Terveystalolla on hyvät resurssit toteuttaa laajentumisvisionsa myös käytännössä, mikäli kauppa kansainvälisen pääomasijoittajan kanssa toteutuu. Kansainvälinen sijoittajayhtiö Bridgepoint teki vajaat kaksi viikkoa sitten 162 miljoonan euron ostotarjouksen yhtiön osakkeista. Tarjouksen ehtona on, että sijoittajat saisivat haltuunsa yli 90 prosenttia Terveystalon osakekannasta.

Enemmistö yhtiön osakkeenomistajista, kuten eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja työeläkevakuutusyhtiö Varma, ovat jo ilmoittaneet myyntihalukkuutensa. Lopullisesti kaupan kohtalo selvinnee helmikuun aikana.

Lue lisää:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.