Yritysjohtajien uhkailut ovat lisääntyneet

Suurten yritysten johtajien ja vastuuhenkilöiden rekisteritietojen saatavuutta halutaan rajata lisääntyvien uhkailujen johdosta.

Uhkailujen kasvua selittää nyt myös taantunut taloustilanne. Lakimuutoksen toteutuessa yritysjohtajien osoitetiedot ja henkilötunnuksen loppuosa olisivat vain viranomaisten saatavilla.

Joka neljäs yli 250 henkilön yritys kertoo, että heidän johtajiaan tai vastuuhenkilöitään on uhkailtu. Vaikka Suomessa ei kidnappauksista puhutakaan, kolmessa vuodessa uhkailut ovat lisääntyneet yli kymmenen prosenttia.

Työ-ja elinkeinoministeriö haluaa muutoksen kaupparekisterilakiin, jolla yritysjohtajien henkilötietojen saatavuutta halutaan rajata. Taloustilanne ja rekisteritietojen helppo saatavuus pitävät vauhtia yllä; Ehdotus on lausuntokierroksella ja eduskuntaan asia on menossa syksyllä.

Poliisi kannattaa rajoittamista, kertoo KRP:n rikosylitarkastaja Erkki Hämäläinen:

- Avoimuus on tärkeää, mutta myöskin turvallisuusnäkökulma. Henkilötiedot on erittäin tärkeä suojattava alue, myöskin muut tiedot esimerkiksi asuntotiedot ja asuminen yleensä.

- Toiset henkilöt on suuremmassa riskissä täällä kuin tavalliset henkilöt ja myöskin heitä pitää myös heitä pitää muistaa ja huomioida myöskin heidän oikeutensa.

Jo nykyisellään tietojen luovuttamista julkisista rekistereistä voidaan rajata, mutta se vaatii hyvän syyn lisäksi aikaa ja vaivaa.

Katso Johanna Tuurin juttu (Kymmenen uutiset 27.4.2009)

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.