19-vuotias japanilaistyttö vei ilmakitaroinnin maailmanmestaruuden

19-vuotias japanilaistyttö hopeisessa glitter-asussa ja yhdysvaltalainen nörttipoika farkuissa ja t-paidassa. Siinä maailman paras ja toiseksi paras ilmakitaristi vuonna 2014.

Ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskilpailun finaali oli tänä vuonna poikkeuksellisen tiukka. Ylimääräisellä Air Off -kierroksella voitosta taistelivat Nanami ”Nanami Seven Seas Nagura” Nagura ja Matt ”Airistotle” Burns. Lopulta tuomaripisteet ratkaisivat tilanteen Naguran hyväksi. Hän jätti taakseen muun muassa vuoden 2013 maailmanmestarin Eric ”Mean Melin” Melinin.

– I love you, huusi Nagura monituhatpäiselle yleisölle. Hän sai hienon tittelin lisäksi palkinnoksi käsintehdyn Flying Finn -kitaran.

Ilmakitaransoiton MM-kisat järjestetään Suomessa, mutta ilmakitaransoitto ei ole suomalaisten leipälaji. Sen näkee, kun katsoo MM-kisojen finalistien listaa. Osakilpailuista viimeiseen koitokseen päässeitä oli kuusitoista, eikä heistä yksikään ollut Suomesta. Maiden ykkönen on Yhdysvallat, josta saapui kilpailemaan peräti viisi ilmakitaristia. Suomeen maailmanmestaruus ei ole tullut yli kymmeneen vuoteen.

Maailmanrauhan puolesta


Ilmakitarointi on Oulun hassu ylpeydenaihe. Sillä on faninsa Pohjois-Amerikan lisäksi erityisesti Aasiassa ja Keski-Euroopassa. Tällä kertaa kisa täytti Oulun keskustassa sijaitsevan Rotuaarin aukion äärimmilleen. Yleisö nauroi, hyppi ja kiljui viileässä elokuun illassa. Tapahtuma on kuin hyväntuulisuuden ruumiillistuma: kun katsoo näkymättömiä soittimiaan antaumuksella näppäileviä esiintyjiä, on vaikea olla hymyilemättä.

Oulussa vuodesta 1996 alkaen järjestettyjen kisojen tavoitteena on edistää maailmanrauhaa.

– Jos kaikki maailman ihmiset soittavat ilmakitaraa, sodat loppuvat, ilmastonmuutos pysähtyy ja kaikki pahat asiat katoavat, sanoi Oulun apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo avauspuheenvuorossaan.

– Jos soitat ilmakitaraa, et voi pitää kädessäsi asetta, tiivisti kokenut ilmakitaristi Justin "Nordic Thunder" Howard.
Ilmakitaransoiton MM-kisat juhlii ensi kesänä 20. vuottaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.