Alvar Gullichsen Vuoden Korunkantajaksi

Suomen Kultaseppien liitto on valinnut kuvataiteilija Alvar Gullichsenin Vuoden Korunkantajaksi. -Gullichsen on omassa pukeutumisessaan tuonut koruja näyttävästi esille. Miehenä hänen korujen käyttönsä on korukulttuuria nostavaa, todetaan perusteluissa.

Itsenäisyyspäivän juhlissa Linnassa Alvar Gullichsen kantoi näyttävää korua ja rikkoi siten rohkeasti käsityksiä muodollisesta pukeutumisesta. Kultaseppien liiton mielestä hän on oivaltanut korujen käytön merkityksen osana pukeutumisesta omaa omintakeista tyyliään korostaen.

Bonk -konetaiteestaan tunnettu Gullichsen on varsin monipuolinen. Hän mm. maalaa, piirtää sarjakuvia ja lavastaa. Gullichsen on mukana Kiasmassa 10. helmikuuta avautuvassa Utopia -yhteisnäyttelyssä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.