André Wickström: Olen huono juontaja

Stand up -koomikko André Wickström on palannut Suomeen Pohjolan kiertueeltaan. Wickström käväisi syksyn aikana muun muassa Reykjavikissa ja Kööpenhaminassa, joissa keikat tehtiin poikkeuksellisesti englanniksi.

Ruotsi kuului myös kiertueen keikkamaihin. Ruotsiin Wickström tekee pistokeikkoja myös televisio-ohjelmiin. Hän on mukana esimerkiksi Parlamentet-ohjelmassa, joka pyörii televisiossa sunnuntaisin.

- Parlamentet on vähän kuin Suomen Uutisvuoto. Ohjelma on kuitenkin vieras suomalaisille.

Parlamentet-ohjelmaa katsoo Ruotsissa parhaimmillaan miljoona katsojaa. Wickström pohti MTV3:n Huomenta Suomessa, että hänet tunnetaan paremmin Ruotsissa kuin Suomessa.

- Ruotsissa ohjelmiin tarvitaan koomikoita, Suomessa juontajia. Ja juontamisessa olen mielestäni huono.

Wickström kertoikin Huomenta Suomen juontajalle Markus Hipille, että hän ihailee, miten juontajat jaksavat olla kiinnostuneita kaikista vieraistaan.

- En ymmärrä, miten te pystytte heräämään tänne aikaisin aamulla tekemään juontotöitä. Ja sitten pitäisi vielä olla kiinnostunut, kun joku kirjailija tulee kertomaan ohjelmaan jostain uudesta valas-teoksestaan, mies vitsailee.

Wickströmin voi nähdä Suomessa keikalla seuraavan kerran jo tänä iltana Kotkan kaupunginteatterissa.

Tämän vuoden ainoat suomenkieliset stand up -keikat Wickström esittää 8. ja 11. joulukuuta Studio Pasilassa.

Katso André Wickströmin haastattelu: (Huomenta Suomi 12.11.2010)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.