Antti Siirala voitti kansainvälisen pianokilpailun

Suomalainen 20-vuotias Antti Siirala on voittanut Maailman pianokilpailun (The Fourth World Piano Competition), jonka finaali soitettiin lauantaina Lontoon Royal Festival Hallissa.

Taitajan areena

Siirala soitti finaalissa Brahmsin ensimmäisen viulukonserton. Siirala pääsi yllättäen finaaliin, kun skotlantilainen kilpailija Martin Cousin sairastui. Siirala oli jo lähdössä hotellista lentokentälle, kun hän sai tiedon finaalipaikastaan.

Siiralan saama palkinto on 12 000 puntaa eli hieman yli 120 000 markkaa. Hänelle tarjoutuu lisäksi tilaisuus soittaa lukuisissa arvostetuissa konserteissa. Palkintoon kuuluu myös levytyssopimus Naxos-yhtiön kanssa.
Kilpailuun osallistui 24 lahjakasta nuorta 16 eri maasta. Toisen palkinnon voitti Simon Trpceski Skopjesta Makedoniasta ja kolmannen italialainen Luca Rasca.

Siirala on opiskellut pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Matti Raekallion johdolla. Hän on menestynyt pianokilpailuissa ennenkin. Hän on mm. voittanut Milanossa toisen palkinnon Dino Ciani -kilpailussa. Juuri ennen Lontoon-kilpailua hän voitti Wienissä Beethoven-kilpailun ensimmäisen palkinnon.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.