Björn Weckströmin taidetta esillä

Professori Björn Weckströmin elämäntyötä esitellään laajassa näyttelyssä Designmuseossa Helsingissä kevään ajan.

Näyttely esittelee Weckströmin niin korutaiteilijana, kuvanveistäjänä kuin muotoilijana.

Vuonna 1935 syntyneen Weckströmin halu tulla kuvanveistäjäksi kanavoitui Kultaseppäkoulun kurinalaisuudessa, mikä ei kuitenkaan pidätellyt häntä dramaattisesta linjanvedosta eikä vapauttamasta itseään 1950-luvun konstruktiivisen korun kahleista.

Koruntekijänä Weckström on ollut pioneeri, jolle strukturoitu pinta, epätavallisten materiaalien yhdistely ja epätyypillinen valamismenettely tulivat tunnusmerkeiksi. Weckströmin koruja on 1960-luvulta alkaen valmistanut Lapponia Jewelry Oy.

Taiteilijalta on syntynyt viidellä vuosikymmenellä yli 1500 korua tai pienoisveistosta, jotka ovat kansainvälisestikin haluttuja keräilyesineitä.

Kuvanveistäjänä Weckström tunnetaan ennen kaikkea massiivisista marmori-, pronssi-, lasi-, akryyli- ja yhdistelmämateriaaliteoksistaan, joiden pohtiva realismi on saanut aiheensa yhtä hyvin muinais- kuin nykyajastakin.

1980-luvulla veistokset saavuttivat huomattavaa kansainvälistä menestystä, mikä vei taiteilijan Italiaan. Sieltä hän palasi Suomeen ja uudelleen korujen pariin 90-luvun vaihteessa.

Designmuseon näyttelyn yhteydessä julkaistaan vuonna 1935 syntyneen Björn Weckströmin elämäntyötä valottava suurteos, jossa kirjoittaa muiden muassa kirjailija Christer Kihlman.

Designmuseon näyttely on esillä 1. kesäkuuta saakka.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.