Brittilehti povaa Sofi Oksaselle kansainvälistä menestystä

Merkittävä brittiläinen sanomalehti Times ennustaa Sofi Oksasen yltävän kirjoillaan kansainvälisestikin melkoisiin myyntilukuihin.

Timesin jutun mukaan Sofi Oksasella on mahdollisuus nousta vuonna 2004 kuolleen ruotsalaisen Stieg Larssonin kaltaiseksi pohjoismaiseksi myyntitykiksi. Times kertoo, että Oksasen romaani Puhdistus (Purge) on julkaistu 29 massa. Lehti mainitsee myös Oksasen voittamista lukuisista kirjallisuuspalkinnoista.

Timesin mukaan kirjailija on Suomessa verrattoman suosittu, vähän kuin rocktähti. Ja sehän sopii, sillä jutussa Oksasta sanotaan kirjallisuuden Lady Gagaksi, jolla on John Lennon -rillit.

Sofi Oksanen ehtii pitkähkössä haastattelussa puhua vaikka mistä. Hän siirtyy nopeasti Iines Ankan vähäpätöisyydestä päiviin, jolloin Neuvostoliiton armeija valtasi Berliinin. Oksanen huomauttaa, että Neuvostoliiton toimissa toisen maailmansodan ajoilta riittäisi tutkimista edelleen.

- Natsien tekemät rikokset on tuomittu, mutta Neuvostoliiton tekemiä ei. Se johtuu siitä, Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut niin vähän aikaa. Arkistot ovat kuitenkin taas sulkeutumassa, Oksanen sanoo.

Timesin mukaan Sofi Oksasta ei ole kritisoitu juuri missään muualla kuin Venäjällä. Puhdistuksen on siitä huolimatta määrä ilmestyä Venäjällä ensi vuoden aikana.

Timesin tekemästä haastattelusta kertoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Yksityisasiat ovat yksityisasioita

Sofi Oksanen kertoo haastattelussa myös suomalaisesta kirjallisuudesta. Samassa yhteydessä, kun hän päivittelee merkittävien naistaiteilijoiden vähäistä osuutta maailmanhistoriassa.

- Puolet Suomen suosituimmista kirjailijoista on naisia, joten en ole mikään poikkeustapaus, Oksanen painottaa.

Yksityiselämästään Oksanen ei haastattelussa innostu kertomaan kuin pakolliset minimit.

- Ei, vastaa kirjailija kysymykseen "oletko naimisissa ja onko sinulla lapsia?"

Kirjailija ei suostu haastattelussa paljastamaan myöskään vanhempiensa nimiä.

- Vanhempieni nimet ovat yksityisasia, Oksanen tokaisee.

Haastattelun viesti briteille näyttäisi olevan, että "ehkä ette vielä ole kuulleet Sofi Oksasesta, mutta se tilanne vielä muuttuu".

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.