Darth Vaderin miekkailukohtausten tekijä on kuollut

Brittiläinen miekkailija ja olympiaurheilija Bob Anderson on kuollut.

89-vuotias Anderson tunnetaan urheilu-uraansa paremmin kuitenkin valkokankaalta. Hän hoiti Tähtien sota -saagan pääpahiksen Darth Vaderin miekkailukohtaukset elokuvissa Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu. Lisäksi hän oli mukana James Bond -elokuvissa.

Andersonin roolin Vaderin miekkailussa paljasti 1980-luvun alussa näyttelijä Mark Hamill, joka esitti elokuvissa Luke Skywalkeria.

– Sen piti olla salaisuus, mutta lopulta sanoin ohjaaja George Lucasille, ettei tämä ole enää reilua. Bob teki niin paljon töitä, että hän ansaitsee tunnustuksen, Hamill sanoi tuolloin. Vaderin hahmo oli varsinainen kokoomateos, sillä Anderson hoiti miekkailun, David Prowse muut kohtaukset, mutta Vaderin äänestä vastasi James Earl Jones.

Anderson edusti Britanniaa miekkailussa Helsingin olympialaisissa 1952.

Hän kuoli sairaalassa varhain sunnuntaiaamuna.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.