Disneyn Dinosaurus-elokuva menestyy USA:ssa

Disneyn Dinosaurus-elokuva keräsi viime viikonloppuna lipputuloja lähes 270 miljoonaa markkaa ja teki tämän vuosituhannen uuden ennätyksen.

Disneyn Dinosaurus on yhdistelmä tietokoneanimaatiota ja erikoistehosteita, jotka on digitaalitekniikan avulla lisätty saumattomasti aitoon maisemaan. Dinosauruksen tapahtumat sijoittuvat aikaan 65 miljoonaa vuotta sitten.

Elokuva kertoo nuoresta dinosauruksesta, Aladarista, joka joutuu eroon laumastaan ja kasvaa lemuriapinoiden parissa. Kun meteorisade tuhoaa lemurien saaren, lähtee Aladar ystävineen etsimään uutta asuinpaikkaa. Matkalla Aladar tapaa ensimmäistä kertaa lajitovereitaan. Dinosaurusten uuvuttava matka kohti uutta kotia alkaa.
Elokuva tulee Suomeen marraskuussa.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.