Disturbed purki tuskansa musiikkiin

Amerikkalaisbändi Disturbed teki uuden levynsä Asylum, vaikeissa olosuhteissa. Laulaja David Draiman kertoo parhaan ystävänsä kavaltaneen häneltä yli 300 000 dollaria. Lisäksi bändin sanoituksista vastaava Draiman koki eroja tyttöystävistä ja koiriensa kuolemia.

- Musiikki on keinomme purkaa tuskamme ja ongelmamme. Siksi ihmiset poistuvat konserteistamme hymy huulillaan. Musiikki toimii terapiana, jonka avulla demonit ja negatiiviset asiat huudetaan ulos, Draiman kertoo.

- Edellinen konserttimme Helsingissä, 2008 oli loppuunmyyty, mitä kukaan meistä ei osannut odottaa. Oli siis luonnollista ja hienoa palata tänne uuden levyn myötä, basisti John Moyer sanoo.

Disturbed esiintyi maanantaina Helsingin Areenassa, Taste of Chaos -kiertueen pääesiintyjänä.

Oheisessa haastattelussa Draiman ja Moyer kertovat mm. musiikkityylistään ja U2-coveristaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.