Edelfelt-juhlanäyttely alkaa

Ateneumissa avautuu perjantaina Albert Edelfeltin tuotannon suurnäyttely.

Ateneumin näyttelytiloja (arkistokuva).

Ateneumin taidemuseon syksyn odotettu täky on maalari Albert Edelfeltin syntymän 150-vuotisjuhlanäyttely. Katselmukseen on valittu yli 300 Edelfeltin teosta rakastetuimmista klassikoista harvoin nähtyihin töihin.

Näyttelyssä on mukana teoksia niin taiteilijan opiskeluajoilta kuin aivan viimeisiltä vuosiltakin, jolloin hän keskittyi lähinnä muotokuviin ja Helsingin yliopiston juhlasalin seinämaalaukseen. Edelfelt kuoli vain 51-vuotiaana kovan työtahdin uuvuttamana. Esillä on kattava valikoima Edelfeltin (1854-1905) taidetta pienistä luonnoksista suuriin öljymaalauksiin kuten taiteilijan kansainväliseen maineeseen nostaneeseen Louis Pasteurin muotokuvaan vuodelta 1885.

Näyttelyn teokset on saatu julkisista ja yksityisistä kokoelmista Suomesta ja maailmalta, esimerkiksi Pariisin d'Orsayn taidemuseosta, Pietarin Eremitaasista ja Göteborgin taidemuseosta. Katselmus tuo esiin edelleen kansainvälisimmän taiteilijamme merkitystä aikansa Euroopassa sekä myös hänen pitkäaikaista työtään Suomen epävirallisena kulttuurilähettiläänä maailmalla.

Edelfelt edisti taiteellaan Suomen itsenäisyyspyrkimyksiä. Hän maalasi ensimmäisenä taiteilijana suomalaista työväestöä, vaikka kaupunkilainen olikin. Hän kuvasi kansaa ihannoiden, jotta suomalaisten yhteisyydentunto vahvistuisi, ja toisaalta suomalaisilla aiheilla taiteilijan oli helppo erottua Pariisin Salongissa tuhansien töiden joukosta.

Herkkä kosmopoliitti

Näyttelyyn on koottu omiksi kokonaisuuksiksi esimerkiksi taiteilijan Pariisin-aika, Haikossa syntyneet työt, muotokuvat ja Espanjan matkan innoittamat maalaukset.

-Lämmin feminiinisyys on luontainen keino hänen taiteessaan. Hänen herkkyytensä näkyy hyvin esimerkiksi Espanjan ajan töissä. Näyttelyssä ei ole kuitenkaan mitään imelää, olemme valinneet ehdottomasti parasta Edelfeltin tuotantoa, museojohtaja Soili Sinisalo painottaa.

Edelfeltin työtä valottavat näyttelyssä myös maalausten harjoitelmat, grafiikka, kuvitukset, piirustukset ja luonnoskirjat, joita on koottu toiseen kerrokseen.

Vuosikymmeniä Pariisissa työskennellyt ja sen seurapiireissä viihtynyt Edelfelt avasi jokavuotisilla Helsingin näyttelyillään tietä muille suomalaisille kultakauden taiteilijoille. Hän toi Suomeen kansainvälisiä virtauksia kuten realismia, impressionismia ja symbolismiakin. Edelfelt seurasi aikaansa ja tutki myös maailman taidemuseoita löytääkseen ratkaisuja itseään askarruttaneisiin ongelmiin.

Upeaa näyttelykokonaisuutta täydentävät dokumenttielokuva Albert Edelfelt - taiteilija ja maailmankansalainen Suomen kulttuurin murroksessa, Kuvataiteen keskusarkiston kokoamat arkiston aarteet harvinaisine valokuvineen ja Konservointilaitoksen Pinta paljastaa -näyttely, joka keskittyy Edelfeltin ulkomaisten oppivuosien 1873-1877 alastonmalliharjoitelmiin. Lisäksi aiheesta on luvassa luentoja, tapahtumapäiviä, musiikkia ja teatteria pitkin syyskautta.

Näyttelyyn liittyy myös 400-sivuinen Albert Edelfelt -juhlakirja, jossa eri kirjoittajat valaisevat taiteilijan monipuolisuutta. Lisäksi samassa yhteydessä ilmestyvät Ateneumin, Kuvataiteen keskusarkiston ja WSOY:n yhteistyönä toteutettu artikkelikokoelma Edelfelt - matkoja, maisemia ja naamiaisia sekä Svenska litteratursällskapet i Finlandin julkaisema kirjekokoelma Edelfelt och Ryssland.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.