Edwardsson: Kirjailijalla vastuu lukijalle ja henkilöhahmoille

Hamilton, Hassel, Homan ja Wallander ovat nimiä, joihin kaikkien Pohjoismaiden dekkarinlukijat ovat tutustuneet viime vuosikymmeninä. Viime vuosina on areenalle astunut uusi hahmo, rikoskomisario Erik Winter.

Winterin loi ruotsalainen kirjailija Åke Edwardsson, joka vierailee paraikaa Suomessa.

-Hyvän dekkarikirjan ei pidä näyttää perinteiseltä dekkarilta. Sitä ei pidä edes kutsua dekkariksi. Mielestäni rikosromaani on hyvä määre. Se on kaunokirjallisuutta, joka syntyy rikoksesta, Edwardsson linjaa. Hänen mukaansa sana dekkari kuuluu vanhentuneeseen käsitykseen rikosgenrestä eli lajityypistä.

-Niissä kirjoissa kaikki kootaan yhteen lopussa ja lukijalle tehdään yhteenvetoja siitä, mitä hän on juuri lukenut. Moderni rikosromaani ei selitä tai tee yhteenvetoja.

-Perinteisestihän lukija on vain halunnut saada kirjan lopussa selville, kuka teki rikoksen. Minun mielestäni sen tulee selvitä koko kirjan mitassa.

Winter muuttuu ja kypsyy

Edwardsson on kirjoittanut tähän mennessä neljä Erik Winter -kirjaa, ja viides ilmestyy kesällä. Hän sanoo, että genren piirissä on tullut tavaksi tehdä onnistuneesta henkilöhahmosta kymmenen kirjaa.

-Kirjoitan mieluusti ne kymmenen kirjaa, mutta en pidä tarpeellisena tehdä niitä kymmenessä vuodessa. Olen nähnyt monta esimerkkiä siitä, että on vaikeaa pitää yllä korkeaa tasoa. Edwardsson korostaakin, että kirjailijalla on vastuu sekä lukijoita että luomiaan henkilöhahmoja kohtaan.

-Olen varma siitä, että Erik Winter soittaisi minulle, jos kirjoittaisin hänelle banaaleja repliikkejä ja puolivillaisen seikkailun, Edwardsson naurahtaa. Hänen mukaansa on myös olemassa vaara siitä, että kirjailija väsyy luomaansa kirjalliseen hahmoon. Siksi Winterin hahmo muuttuu ja kehittyy: hän on nyt kypsempi kuin aluksi.

-Jos olisin luonut todella sympaattisen, valmiin ihmisen ensimmäisessä Winter-kirjassa, minun olisi ollut tylsempää jatkaa.

Sukupolvi- romaani

Pian julkaistava uusi Winter-romaani saa nimekseen Himlen år en plats på jorden. Käsikirjoitus on Edwardssonin mukana Helsingissäkin, sillä kirjan deadline on ensi tiistaina.

-Kuulun niihin, jotka muokkaavat tekstiä aina painokoneelle asti, kirjailija tunnustaa. Hänen mukaansa koko Winter-projektin idea on olut tehdä eräänlainen sukupolviromaani. Kussakin kirjassa seurataan henkilöhahmojen kehitystä. Edwardsson ei hyväksy arvioita, jonka mukaan hänen kirjansa olisivat brutaaleja. Hän muistuttaa, että hän ei kuvaile tekstissä väkivallantekoja. Kirjailija kuitenkin ilahtuu, jos ihmiset pitävät hänen kertomuksiaan paitsi jännittävinä, myös rumina.

-Jos lukijat ovat tuota mieltä, olen erittäin mielissäni. Silloin on päästy juuri sille fantasian tasolle, jota ajan takaa.

Autenttinen miljöö


Åke Edwardsson tunnustaa alkaneensa kirjoittaa rikostarinoita, koska lajityyppi on kiehtonut häntä lukijana. Åken keskeinen esikuva on James Ellroy. Kuten laadukkaissa rikoskirjoissa yleensäkin, myös Edwardssonille on autenttinen ympäristö erittäin tärkeä. Komisario Winter työskentelee Göteborgissä.

-Tosin Winter luikkii kirja kirjalta yhä useammin pois sieltä. Edwardsson luonnehtiikin "potaskaksi" kollegansa Håkan Nesserin arvioita, jonka mukaan miljöö vie mehut Winter-tarinoiden henkilöistä.

Toimittaja ja yliopistomies

Vuonna 1953 syntynyt Åke Edwardsson on työskennellyt aiemmin toimittajana samoin kuin kollegansa Jan Guillou. Hän on lisäksi opettanut yliopistossa. Edwardsson debytoi dekkarikirjailijana 1995. Kaunokirjallisuuden ohella mies on tehnyt opuksia kirjoittamisesta ja journalistiikasta.

Ratkaisevan askelen maineeseen Edwardsson otti vuoden 1997 kirjallaan Enkelitanssi. Tässä teoksessa hän esitteli rikoskomisario Winterin. Winter-kirjoja on käännetty 12 kielelle, myös suomeksi. Tällä hetkellä Ruotsin televisio tekee Winter-sarjaa. Tv-sarjan pääosaa esittää verrattaen vähän tunnettu Johan Gry. Sarjan ohjaa Björn Gunnarson. Winter-tv-sarja nähdään Suomen tv:ssä ilmeisesti ensi vuoden alussa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.