Elokuva-alan järjestöt kehottavat jäseniään Jussi-boikottiin

Syynä on dokumentti-Jussin jakamatta jättäminen. Kolme järjestöä kummastelevat Jussi-kriteereitä ja niiden muutoksia.

Elokuva-alan kolme järjestöä kehottaa jäsenkuntaansa boikotoimaan helmikuun alussa järjestettävää Jussi-gaalaa. Poisjääntikehotuksen syynä on dokumentti-Jussin jakamatta jättäminen.

Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO, Suomen elokuva- ja videotyöntekijäliitto SET sekä Dokumenttikilta ry ovat lähettäneet jäsenistölleen asiaa koskevan sähköpostiviestin.

Järjestöt laittoivat aiemmin Filmiauralle vastineensa, jossa ne kummastelivat kriteereitä ja niiden muutoksia. Niistä on kummallista, että muita elokuvia voidaan kuvata videolle ja vielä palkita, kun taas dokumenttielokuvat olisi pitänyt kuvata filmille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.