Mainos

Elokuva-alan lakko jatkuu

Elokuvanäyttelijöiden lakko on jatkunut miltei kuukauden, eikä sopua ole näkyvissä. Kiistaa käydään rahasta ja tekijänoikeuksista. Kohta kuukauden kestäneen lakon aikana liitto ja työnantajat eivät ole päässeet eteenpäin ja lakko jatkunee vielä pitkään.

Erimielisyyksistä huolimatta kuvaukset pyörivät täysillä. Juuri nyt kuvataan esimerkiksi Tango Kabareeta, elokuvaa tanssilegenda Aira Samulinista. Esimerkiksi tuottaja Ilkka Matila Matila & Röhr Productionsista on tehnyt muutaman tarvittavan ammattinäyttelijän kanssa kohtuullisena pitämänsä erillissopimuksen.

-Kun kakun koko on vakio ja joku haluaa isomman siivun, niin se on aina joltain toiselta pois, totesi muun muassa Rukajärven tien tuottanut Matila. Hän pitää muiden tuottajien lailla Näyttelijäliiton vaatimuksia epäreiluina.

-Tällä hetkellä me tuottajat häviämme tässä, koska faktahan on se, että kun rahoituksen määrä ei kasva, markkinatkaan ei kasva niin kauan kuin tehdään vain suomenkielistä elokuvaa, Matila sanoi.

Lopputekstejä lukenut tietää, miten loputon ihmisjoukko elokuvan tekoon tarvitaan. Tänä kesänä muiden palkat ovat entiset, mutta jotkut näyttelijät ovat vaatineet kolminkertaisen palkkion, siis 4 500 markan päiväpalkan. Liitosta kuitenkin muistutetaan, että näyttelijä voi pyytää mitä haluaa, mutta lakossa on kyse vain minimipalkkojen nostamisesta neljällä prosentilla.

Liitto ennakoi myös tulevaa digi-Suomea vaatimalla lisää rahaa tekijänoikeuksista. Liiton mukaan digitaalisuus johtaa siihen, että elokuvia ja pitkiä tv-draamoja tehdään vähemmän, jolloin työtilaisuuksia tarjoutuu vähemmän.
(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.