Etäopetus säännölliseksi Sibelius-Akatemiassa - huippuopettaja etäyhteydellä

Amerikkalainen huippuviulisti ja pedagogi Mark O´Connor esittelee omaa opetusmetodiaan videoyhteyden avulla Musiikkitalossa. O´Connor luennoi ja soittaa New Yorkissa Manhattan School of Musicin tiloissa ja Helsingissä Musiikkitalon auditoriossa Sibelius-Akatemian väki kuuntelee kiinnostuneena. Välillä pelimannihenkinen

O´Connor vetäisee viulustaan vanhoja amerikkalaisia kansanlauluja tai bluesia.

Tuntuu lähes siltä, että O´Connor olisi läsnä salissa.

Kaksisuuntaisen videoyhteyden laatu onkin parantunut uuden tekniikan myötä roimasti. Kuvassa ja äänessä ei ole viivettä ja keskustelu valtameren taakse sujuu luontevasti. Äänikin on riittävän korkeatasoinen musiikin välittämiseen.

Etäopetuksesta säännöllistä

Sibelius-Akatemia on syksystä alkaen päättänyt käyttää säännöllisesti videoneuvottelutekniikkaan perustuvaa etäopetusta. Tarkoituksena on tarjota kansainvälisten huippumuusikoiden opetusta akatemian opiskelijoille yhä enemmän. Hanketta koordinoiva Sibelius-Akatemian viulumusiikin lehtori, Päivyt Meller, sanoo, että aika on nyt kypsä ja riippuu paljon Akatemian opettajistakin miten laajasti etäopetusta hyödynnetään.

- Etäopetukseen perustuvia pedagogisia luentoja ja mestariluokkia järjestetään kymmenkunta lukukaudessa. Tätä kautta me saamme tänne sellaisiakin taitelijoita jotka eivät muuten tänne ennättäisi ja me saamme nauttia heidän opetuksestaan. Ennen kaikkea opiskelijat hyötyvät tästä ja myöskin me opettajat pääsemme opettamaan ulkomaisten koulujen oppilaita. Meller toteaa.

Kysyn videoyhteyden välityksellä Mark O´Connorilta mitä mieltä hän on etäopetuksesta.

-Jos voimme järjestää enemmän tämänkaltaisia etäopetustunteja, niin se on loistavaa. Uskon, että tulemme hyödyntämään uutta tekniikkaa viulumusiikin opetuksessa paljon aiempaa enemmän, O´Connor pohtii.

Auditoriosta muutama muukin rohkaistuu kyselemään mm. improvisoinnista. O´Connor vastailee innostuneesti.

Jazzrumpaleille oppia Nykistä

Jo aiemmin Sibelius-Akatemian jazzklinikka tarjosi rumpaleille mestarismiehen John Rileyn opetusta niinikään New Yorkista.

- Se oli mukavaa ja helppoa ja miellyttävää. Toimi uskomattoman hyvin, koska tämä oli tehty niin, että opettaja oli soittimensa äärellä ja sieltä näytti asioita. Se oli yllättävän lähellä live-tilannetta, kertoo jazzosaston opiskelija Ville Luukkonen.

Luukkonen sanoo, että etäopetus avaa paljon uusia näkymiä..

- Yhdysvalloissa tapahtuu jazzissa paljon ja sieltä ei tulla ihan joka viikko opettamaan tänne. Kyll tää laajentaa ihan mielettömästi mahdollisuuksia.

(MTV3)

Katso Pekka Niemiahon juttu (Seitsemän uutiset 30.10.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.