Euroviisujen finaalipaikka ratkeaa - Paradise Oskar semifinaalissa

Suomen euroviisuedustaja Paradise Oskar tavoittelee tänään Saksan Düsseldorfissa paikkaa lauantain viisufinaaliin. Paradise Oskar eli Axel Ehnström esittää ensimmäisessä semifinaalissa kappaleensa Da Da Dam kilpailunumerolla kymmenen.

Sekä ensimmäisessä että ylihuomisessa toisessa semifinaalissa on mukana 19 maata. Niistä kymmenen pääsee loppukilpailuun. Lauantain finaalissa ovat semifinaalin läpäisseiden lisäksi mukana Britannia, Italia, Espanja, Ranska ja isäntämaa Saksa.

Kansainvälisten vedonlyöntitoimistojen laskelmien mukaan Paradise Oskar ottaa finaalipaikan. Viime vuonna Oslossa Suomen Kuunkuiskaajille finaali jäi haaveeksi.

Kaikki muistavat Lordin viisuvoiton Ateenassa 2006, mutta muilta osin Suomen viisumenestys tällä vuosituhannella on ollut lievästi sanottuna surkea. Lordin jälkeen toiseksi parhaan sijoituksen otti Hanna Pakarinen kotikisoissa 2007. Pakarinen oli 17:s.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.