Euroviisujen teemaksi True Fantasy

Suomessa ensimmäistä kertaa pidettävä laulukilpailu huipentuu Helsingin Areenassa semifinaaliin toukokuun 10. päivä ja finaaliin 12. päivä.

Ensi kevään Eurovision laulukilpailun teemaksi on valittu True Fantasy. Sen voi suomentaa muodossa Tosi Fantasiaa. Euroviisut kisataan nyt ensi kertaa Suomessa.

- Ensi kevään Eurovision laulukilpailu rakennetaan viime vuosien tapaan yhden teeman alle. Teeman tulee antaa visuaaliselle suunnittelulle mahdollisuuksia moniin eri tilanteisiin ja toteutuksiin. Sen tulee antaa ohjelmantekijöille lähtökohta, josta on helppo luoda uutta, jotain jopa ennennäkemätöntä, linjaa Yleisradion vastaava tuottaja Heikki Seppälä.

Yle haluaa myös, että maassamme pidettävien euroviisujen teemassa on mukana Suomi ja suomalaisuus.

- Tässä ajattelemme vastakohtaisuuksia, joita maahamme on liitettävissä: valo ja pimeys, pohjoisen tunturit ja toisaalta etelän saaristot, vahva sidoksemme luontoon ja toisaalta nopea tekninen kehitys, vaiteliaisuus ja toisaalta voima ja luova hulluus, jota Lordikin omintakeisella tavallaan edusti, Seppälä lisää.

Suomen euroviisujen teeman odotetaan näkyvän keväällä hyvin laajasti, sillä kilpailuun on tulossa jälleen noin 40 osallistujamaata.

- Enemmänkin maita saattaisi olla tulossa kilpailuun, mutta mukaan ei voida ottaa juuri yli 40:tä valtiota, rajaa EBUn tv-ohjelmapäällikkö Björn Erichsen.

Kokonaisuudessaan Eurovision laulukilpailuja valmistelee tällä hetkellä parinkymmenen henkilön tiimi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.