Festivaalien yhteiskuntavastuu kasvaa

Vihreät arvot ja yhteiskuntavastuu korostuvat nykyään yhä useammilla festivaaleilla.

Esimerkiksi parhaillaan käynnissä olevalla Pori Jazzilla on sopimus kehitysyhteistyöjärjestö Planin kanssa.

Finland Festivalsin toiminnanjohtajan Kai Amberlan mukaan ympäristöarvot korostuvat kuitenkin muuta yhteiskuntavastuuta enemmän, sillä festivaaleilla on harvoin ylimääräistä rahaa hyväntekeväisyyteen.

- Festivaalien täytyy olla hyvin ympäristöystävällisiä, koska festivaalit liikuttavat isoja joukkoja ihmisiä. Jokaisella kunnon festivaalilla on nykyään jonkinlainen strategia sen suhteen, miten ympäristöä kohdellaan festivaalin aikana ja miksei sen ulkopuolellakin.

Kulttuuritapahtumien yhteistyöjärjestö Finland Festivals ottaa nykyään jäsenikseen vain tapahtumia, joiden ympäristöasiat on hyvin hoidettu.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.