Foo Fighters hämmentyi suosiostaan - katso haastattelu!

MTV3 Uutiset tapasi eilisiltana tämän hetken ykkösrockbändin, Foo Fightersin.

Amerikkalaisbändin eilinen konsertti Helsingissä huipensi Juhannuksen rockjuhlinnan. Kalasatamassa Foo Fightersin musiikista nautiskeli 28 000 kuulijaa.

Bändin konsertti oli energinen kattaus kappaleita sen kaikilta levyiltä. Lava ja show olivat pelkistetyn mustat, mikä sopii Foo Fightersin konstailemattomaan tyyliin.

Keulahahmo Dave Grohlin välispiikeissä oli tuttua ja hänen tavaramerkikseen muodostunutta huumoria. Lämppärinä esiintynyt Michael Monroe sai kiitosta spiikeissä ja hän seurasikin keikkaa tiiviisti lavan vasemmalta reunalta.

Omien biisien ohessa kuultiin The Who- ja Queen-coverit.

Kitaristi Pat Smearin paluu oli tehnyt hyvää yhtyeelle. Kolmen kitaran mylly jauhoi vakuuttavasti.

MTV3 Uutisten haastattelussa laulaja-kitaristi Dave Grohl, rumpali Taylor Hawkins ja basisti Nate Mendel kertovat, että yleisössä on nykyään faneja useammassa sukupolvessa.

- On outoa nähdä isä Foo Fighters -paidassa ja lapsi Nirvana-paidassa. Luulisi että olisi toisin päin. Ja se on siistiä. Meillä kaikilla on lapsia. Tällainen on hienoa jakaa lastensa kanssa, Grohl kertoo.

Foo Fighters alkoi vaatimattomasti Nirvana-rumpali Dave Grohlin sooloprojektina.

Bändi vaikuttaa itsekin yllättyneeltä nykyisestä massiivisesta suosiostaan. Ensi viikonloppuna se mm. soittaa Englannissa loppuunmyydylle 130 000 hengen yleisölle.

- Kukaan meistä ei osannut odottaa tällaista suosiota. Emme ole muuttuneet musiikillisesti mitenkään vuosien varrella. Olemme vain tulleet paremmiksi soittajiksi ja paremmaksi bändiksi.Yleisö on muuttunut ja kasvanut, Taylor Hawkins sanoo.

- Olemme vähitellen tottuneet siihen, että yhä suurempi joukko ihmisiä tulee katsomaan meitä. Välillä soitamme jopa stadioneilla. Olemme oppineet esiintymään niillä ja tehneet siitä oman juttumme. Minun ei tarvitse erikseen pukeutua tai meikata mennäkseni soittamaan stadionilla... , Grohl jatkaa.

- Mutta ehkä sinun pitäisi, Taylor Hawkins nauraa.

- Meidän yleisömme arvostaa sitä, että olemme vain bändi täynnä ihmisiä, jotka rakastavat soittamista, Grohl kiteyttää.

Foo Fightersin tarinan kertova dokumenttielokuva Back and Forth on parhaillaan lataus- ja dvd-myyntilistojen kärjessä.

Bändi on esiintynyt Suomessa kahdesti aiemmin, 2003 Tavastia-klubilla ja 2008 Provinssirockissa.

Haastattelussa bändi kertoo myös mm. tuoreen Wasting Light -levyn äänittämisestä analogisesti, Dave Grohlin autotallissa. Kommentoinnin kohteiksi pääsevät myös suomalaiset lämppärit Von Herzen Brothers ja Michael Monroe Band.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.