Graafikko Tiina Kivinen sai Norjan kuningattaren taidepalkinnon

Suomalaisgraafikko Tiina Kivinen on voittanut Norjan kuningattaren taidepalkinnon. Palkinto jaettiin eilen ensimmäistä kertaa. Sen arvo on 400 000 Norjan kruunua eli noin 50 000 euroa.

Norjan kuningatar Sonja, kuningas Harald sekä muita kuninkaallisen perheen jäseniä oli paikalla palkinnon luovutustilaisuudessa. Kuningattaren mukaan nimetty The Queen Sonja Nordic Art Award jaetaan pohjoismaiselle taiteilijalle kahden vuoden välein.

(MTV3 - STT - NTB)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.