Hämeen taidetoimikunta palkitsi lahtelaisia

Lahden kaupunginteatteri sai tänään Hämeen taidetoimikunnalta Pro arte tawastica -tunnustuksen. Samassa tilaisuudessa jaettiin Hämeen seitsemäs taidemitali rehtori Ville Marjomäelle.

Ville Marjomäki on vuosikymmenten ajan toiminut yhteiskunnallisena vaikuttajana eri tasoilla ja pitänyt esillä taiteen ja kulttuurin näkökulmaa. Lahden kansanopisto on Marjomäen johdolla vahvistanut taideaineitten osuutta opetuksessaan ja näin edistänyt varsinkin nuorten pääsyä teatterialalle.

Ville Marjomäki on johtanut Kansanopistoyhdistystä miltei kymmenen vuotta. Hän on lisäksi toiminut muun muassa Hämeen taidetoimikunnassa ja Lahden kulttuurilautakunnassa.

Musiikkiteatteria EU-tuella

Lahden kaupunginteatteria kiitettiin yli 50 vuotta jatkuneesta ansiokkaasta taiteellisesta toiminnasta sekä erityisesti ennakkoluulottomasta panostamisesta musiikkiteatteriin. Lahti toteutti ensimmäisenä ammattiteatterina Suomessa EU-tuella musiikkiteatteriprojektin.

Tunnustuspalkinnon vastaanotti teatterinjohtaja Kari Rentola, jonka johdolla on nyt julkistettu uusi musiikkiteatterikilpailu nimeltään Hopeakuu.

Palkinnot jaettiin Etelä-Suomen kolmannen kulttuurifoorumin jatkojuhlassa. Päivän aikana pohdittiin, tehdäänkö taidetta taiteen vuoksi vai markkinoiden. Lahden teatterin Anna Karenina -projekti on Hämeen taidetoimikunnan mielestä esimerkki siitä, että taidetta voidaan tehdä sekä taiteen että markkinoiden vuoksi. Musikaali veti Lahteen 62 000 katsojaa, joista suurin osa tuli kaupungin ulkopuolelta. Musikaalin lasketaan pyörittäneen kerrannaisvaikutuksineen yli 30:tä miljoonaa markkaa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.