Herättääkö tämä läpyskä museobuumin? Samalla kortilla 200 museoon Hangosta Inariin

Ateneum, Suomen lasimuseo, Arktikum, Merikeskus Wellamo, Sotamuseo...toukokuusta lähtien voi uudella museokortilla päästä 200 suomalaiseen museoon. Kyseessä on Suomen museoliiton uusi yhteislippu, jonka hinta on 54 euroa ja joka on voimassa aina vuoden kerrallaan. Kortti otetaan käyttöön 5. toukokuuta.

– Museot kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän. Museokortilla voi poiketa museossa vaikka joka päivä, kun ei tarvitse miettiä kertalippujen hintoja, sanoo Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Eteläisin Museokortti-museo on Hangon museo ja pohjoisin Saamelaismuseo Siida Inarissa. Mukana ovat pääkaupunkiseudulta esimerkiksi Ateneum, Kiasma, Amos Andersonin taidemuseo ja Didrichsenin taidemuseo.

Hollanti esimerkkinä

Levä kertoo, että vastaavasta kortista on hyviä kokemuksia Hollannista, jossa myydään vuodessa noin miljoonaa museokorttia. -Uskon, että myös Suomessa on tilausta tällaiselle kortille. Saamme lisää kävijöitä ja tuloja koko museokentälle. Ahkera museoissa vierailija säästää kortilla vuodessa melkoisen summan. 

Ateneumin taidemuseon johtaja Susanna Pettersson iloitsee monta vuotta valmistellun hankkeen toteutumisesta.

– Nyt hyvinkin erilaiset museot, sekä pienet yksityisrahoitteiset että suuret valtion rahoittamat, voivat tehdä yhteistyötä tiedottamisessa ja markkinoinnissa.  

Kysyntään uskotaan

Pääsihteeri Kimmo Levä arvioi, että museokortin voisi ostaa jopa 300 000 suomalaista.

– Tämä toteutuisi tietysti vasta pidemmän ajan kuluessa. Tänä vuonna hyvä tavoite voisi olla esimerkiksi 30 000 kortttia.

Museokortti-kohteiden tiedot löytyvät Museot.fi-sivustolta, josta voi myös ostaa kortteja. Samoin hankkeessa mukana olevat museot myyvät kortteja.

Kaikkiaan Suomessa tehdään vuosittain noin 5 miljoonaa museokäyntiä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.