HIM-yhtyeen uusi albumi myi heti kultaa

HIM-yhtyeen tuore albumi Deep Shadows and Brilliant Highlights myi heti kultaa Suomessa. Levy ilmestyi kauppoihin viime perjantaina ja sitä on jo nyt myyty reilut 20000 kappaletta.

Rockin vientiyhtyeen syksyn aikataulu on tiivis. Viime viikolla bändi oli Lontoossa kuvaamassa videota In Joy and Sorrow -singleen. Musiikkivideon ohjaaja John Hillcoat on kunnostautunut mm. Depeche Moden, Nick Caven ja Manic Street Preachersin videoiden ohjaajana.

Tällä viikolla HIM on markkinoimassa uutta levyään Saksassa, josta Euroopan-kiertue alkaa 17. syyskuuta.

Kotimaassa HIM esiintyy vuodenvaihteessa Helsingin Tavastia-klubilla. Kattavan Suomen-kiertueen yhtye aloittaa tammikuussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.